Kotieläimeksi ottaminen

Kana on yleisin kotieläin maailmassa. Kana on kotieläimistä nuorimpia, mutta siipikarjalajeista vanhin kotieläimeksi sopeutunut laji.

Todisteet eläinten kotieläimeksi ottamisesta perustuvat arkeologisiin löytöihin, kirjallisiin dokumentteihin sekä geeniteknologiaan. Eläinlajin kotieläimeksi ottaminen (domestikaatio) on pitkä prosessi, jonka seurauksena lajin käyttäytyminen poikkeaa villeistä esi-isistään.

Yksittäisen eläimen kesyyntyminen - citykarhu, kesyharakka - ei vielä tee eläinlajista kesyyntynyttä. Kesyyntyneen lajin tärkein tuntomerkki on, että se lisääntyy normaalisti ihmisen kontrolloimissa olosuhteissa. Kesyeläin menestyy laumassa, muuten sen pito olisi mahdotonta tai ainakin hyvin hankalaa. Kotieläimet ovat pääasiassa kasvissyöjiä, joten niiden ravinto voidaan viljellä. Domestikaation edellytys on ollut myös, että molemmat osapuolet hyötyvät suhteesta (tuotteita tai aineettomia palveluja).

Taulukko. Kuinka kauan on eri eläinlajien kotieläimeksi ottamisesta ja missä päin maailmaa tämä on ensimmäiseksi tapahtunut?

Kana	7400	Kiina
	4500-4100	Indusjoen laakso
Hanhi	6000-3500	Kiina, Egypti
Fasaani	3300	Kreikka
Helmikana	500	Länsi-Afrikka
Kalkkuna	2200-1300	Meksiko
Ankka	500	Columbia, Peru
Viiriäinen	1000	Japani, Kiina, Korea

Vertailun vuoksi:

Koira	14000	Pohjoinen pallonpuolisko
Lammas, vuohi	9000-11000	Lounais-Aasia
Kasvinviljely	9000	kiinteän asutuksen yhteydessä
Nauta	8000-10000	Lounais-Aasia, Itä-Sahara
Hevonen	6000	Euraasia
Sika	9000	Kiina, Lounais-Aasia

Lähteet:
	Crawford: Poultry Breeding and Genetics (1990) Mason: Evolution of domesticated animals (1984) Kantanen Juha (MTT), kirjallinen tieto 15.7.2003

Kanan alkukoti on Kaakkois-Aasiassa. Vanhimmat todisteet kanan kesyyntymisestä löytyvät Pohjois-Kiinasta lähes 8000 vuoden takaa. Läntisten kanarotujemme esi-isien alkukoti oli kuitenkin todennäköisemmin Intian niemimaalla, Indusjoen laaksossa 4500-4100 vuotta sitten. Alueen asukkaat harjoittivat maanviljelystä ja kauppaa. Alueelta on löytynyt mm. taistelevien kukkojen kuvalla varustettuja sinettejä, savesta tehtyjä kanoja ruoka-astian kanssa sekä kukkoa ja kanaa yhdessä esittäviä savihahmoja. Kanan käyttö oli urheilullinen (kukkotappelut) ja sen syönti oli kiellettyä. Kukko oli tärkeämpi kuin kana; kanaa tarvittiin, että saatiin uusia kukkoja. (Kukkotappelut ovat länsimaissa nykyään kielletty, mutta taistelurotuja pidetään yhä niiden ulkomuodon takia).

Punainen viidakkokana

Kesykanamme polveutuu viidakkokanoista, joita elää Kaakkois-Aasiassa yhä neljää alalajia: Punainen (Gallus gallus), Ceylonin (Gallus lafayettei), harmaa (Gallus sonnerati) ja vihreä viidakkokana (Gallus varius). Nykyinen kanamme on näistä lähinnä punaista viidakkokanaa (Gallus gallus). Sukulaisuus on todettu risteyttämällä kesykana ja viidakkokanoja, jolloin elinvoimaisimpia jälkeläisiä tuottaa juuri punaisen viidakkokanan ja kesykanan risteytys. Vaikutusta on kuitenkin saattanut olla muillakin viidakkokanoilla ja niiden risteytyksillä. Bankiva-kana (Gallus gallus bankiva) mainitaan oppikirjoissa kanan kantamuodoksi, mutta se on vain yksi punaisen viidakkokanan alalaji.

Punainen viidakkokana

	viihtyy metsäisessä, suojaisassa maastossa, mutta hakeutuu ruoan etsintään myös avoimille paikoille. Himalajan rinteillä asuvat lajit ovat tottuneet kylmiin öihin.
	on paikallaan pysyvä (ei muuttolintu), joka elää pieninä 5-25 yksilön laumoina. Kullakin laumalla on oma elinpiirinsä eli reviiri, jota kukko kiekumalla puolustaa varsinkin paritteluaikana. Laumassa vallitsee sukupuoleen ja ikään perustuva arvojärjestys (hierarkia, "nokkimisjärjestys"). Johtajakukolla on haaremissaan useita kanoja, joiden turvallisuudesta se huolehtii pyrkien samalla estämään toisten kukkojen paritteluyritykset.
	on kaikkiruokainen, ravintonsa se löytää rehevien lehtimetsien alle kehittyneistä runsaista karikekerroksista ja kasvillisuudesta: siemeniä, matoja, hyönteisiä ja toukkia.
	painaa 0,5 - 0,8 kg, kukko vähän enemmän (0,8 - 1,4 kg). Muna painaa vain 30 - 40 grammaa ja on väriltään yleensä valkoinen tai kermanvaalea.
	saavuttaa sukukypsyysiän vasta toisella ikävuodella. Pesyekoko on pieni, 4 - 8 munaa. Poikasen kehittyminen munassa kestää alalajista riippuen 19 - 21 vuorokautta (kesykana 21 vrk).
	kukko on ulkoasultaan näyttävämpi kuin naaras, kuten lintumaailmassa yleensäkin. Naaraan yleisilme on punaruskea, kukko värikkäämpi punamusta-voittoinen. Kukolla on kaarevassa pyrstössään komeat laulusulat ja sillä on kookas, sahalaitainen harja ja kaksinkertainen heltta. Viidakkokanan jalat ja nokka soveltuvat hyvin ravinnon etsintään.

Maailmanvalloitus

	Persialaiset veivät taistelukukkoja sotasaaliina kotimaahansa 500 eKr. Kanaa onkin kutsuttu myös Persian linnuksi. Persiasta kanan kulku jatkui Turkkiin ja Kreikkaan (600 eKr.) sekä Egyptiin. Kanalla oli nyt urheilukäyttönsä lisäksi uskonnollinen ja kulttuurinen merkitys. Kanan syönti ei enää ollut kiellettyä, mutta ruokana sitä hyödynnettiin ainoastaan köyhän kansanosan parissa. Kanan olemus alkoi eriytyä käytön mukaan ja kanoissa kirjataan olleen havaittavia ulkomuotoeroja. Muninta oli vähäistä.
	Välimerenmaat kävivät vilkasta kauppaa meritse jo ennen ajanlaskumme alkua. Palestiinan tilanne ilmenee Raamatusta: Vanhassa Testamentissa ei mainita kanaa ollenkaan, Uudessa Testamentissa taas kana mainitaan usein.
	Eurooppaan kana levisi ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan aikana Kreikan ja eteläisen Venäjän kautta. Luulöytöjä tältä ajalta on mm. nykyisten Sveitsin, Saksan ja Englannin alueelta. Englannissa kana oli jo ennen roomalaisia.
	Rooman valtakunnan aikoihin (753 eKr. - 395 jKr.) lähti kananpito voimakkaaseen nousuun. Roomalaiset osasivat jo pakkoruokkia ja salvata lintuja sekä käyttää hyödykseen risteytyselinvoimaa. Käytössä oli useita rotuja. Kanansyönti yleistyi. Vanhat käyttötavat (urheilullinen, uskonnollinen ja kulttuurinen) pitivät kuitenkin yhä pintansa. Myös kanoihin liittyvät uskomukset ja ennustukset yleistyivät. Rooman valtakunnan tuhon jälkeen ei kana saanut vastaavaa huomiota osakseen ennen kuin 1800 -luvulla. Se päätyi vuosisadoiksi talojen pihapiirien asukkaaksi, joka hankki ravintonsa mistä parhaiten taisi.
	Ensimmäiset arkeologiset löydöt Pohjoismaissa ovat Bornholmista noin 100 eKr. Kukko oli hedelmällisyyden ja elämän symboli. Kirkon katolla seisova kukko näki ensimmäisenä auringon ja Kristuksen ylösnousemuksen. Kukon uskottiin suojaavan tulelta, mikä myös selittää kukon kirkontornissa.
	Kanan tulo Suomeen ajoittuu ajanlaskumme alkuun. Rautakaudella (300-1300 j.Kr.) oli kotieläinten pito maassamme jo vakiintunutta. Kananpito keskittyi kuitenkin vielä 1700-luvullakin aatelis- ja kuninkaankartanoihin, joissa kanoja pidettiin lähinnä pihojen koristeena.
	Aapiskukko on kaikille tuttu ahkeruuden ja oppimisen vertauskuva
	Kuvaus Itä-Intian kauppakomppanian laivasta, joka seilasi 1700-luvulla Ruotsista Kiinaan: "Mukaan täytyi lastata eläviä eläimiä, koska jääkaappeja ei ollut. Niinpä laivassa oli miehistön lisäksi puolensataa sikaa, 60-70 lammasta, neljä lehmää, yksi härkä ja 500 kanaa, joita sitten matkan varrella teurastettiin ruokapöytään" (artikkeli Maaseudun Tulevaisuus 6.6.2003). Hyvällä onnella saattoi joku eläimistä säilyttää henkensä ja päätyä pitoeläimeksi päätesatamassa tai matkan varrella. Elävää muonavarastoa myös täydennettiin niin meno- kuin paluumatkallakin.
	Useimmat kanarodut kehiteltiin jo 1800-luvulla, vasta 1900-luvulle tultaessa alettiin kanaa pitää munien ja lihan vuoksi.