Ihmisen valinnat ohjaavat luonnonlajin kehitystä. Satunnaiset muutokset muuttuvat pysyviksi, kun niitä suositaan siitoseläimiä valittaessa. Tasainen ulkonäkö ja koko sekä vakiintunut geneettinen perimä ovat rodun tuntomerkkejä. Kanasta on kehitetty satoja rotuja, joista vanhimmat on standardisoitu (rotutuntomerkit määritelty) jo 1800-luvun alkupuolella.

Vanhoja, puhtaita rotuja säilytetään yleensä suljettuina linjoina, joihin tuodaan uutta eläinainesta vain harkitusti, lähinnä vähentämään sukusiitosta, jota aiheuttaa liian läheisten sukulaisten pariutuminen. Alan harrastajat vaihtavat siitosmunia tai yksittäisiä eläimiä vain saman rodun sisällä, sillä risteytyminen johtaisi rotupuhtauden menettämiseen.

Puhtaita rotuja löytyy myös geenipankeista, joissa niitä säilytetään tulevan tarpeen varalle. Säilytystoiminta pyrkii ylläpitämään geneettistä monimuotoisuutta. Geenipankeissa säilytetään myös vanhoja, paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneita kanakantoja, kuten suomalaisia maatiaiskanoja.

Kaupallinen toiminta perustuu puhtaiden rotujen ominaisuuksien valitsemiseen ja risteyttämiseen, jalostukseen. Kaupallinen tuotanto on 1960-luvulta alkaen käyttänyt linjaristeytyksiä eli hybridejä, jotka ovat yhden tai useamman puhtaan rodun risteytyksiä tai yhden rodun eri linjojen risteytyksiä. Tuotantohybridi on jalostuksen lopputuote, jonka sukua ei ole enää tarkoitus jatkaa. Risteytyksellä aikaansaatu elinvoima on parhaimmillaan tässä sukupolvessa.

Tietoa kananjalostuksesta

Munantuotantorodut ja kaupalliset jalosteet eli hybridit

Munantuotantoon tarkoitetut jalosteet jaetaan munanvärin perusteella valkoisia ja ruskeita munia muniviin. Munankuoren väri on perinnöllinen ominaisuus, johon ei esim. ruokinnalla voida vaikuttaa. Ruskeita ja valkoisia munia munivien hybridien soveltuvuudesta eri tuotantomuotoihin on tehty useita tutkimuksia. Ruotsalaistutkimuksessa todetaan, että väriä ei pidä sitoa tuotantomuotoon (ruskeat luomumunat/valkeat tavanomaiset), että "meillä säilyisi tulevaisuudessakin mahdollisuus valita parhaiten soveltuva eläinaines kuhunkin tarkoitukseen". Kokonaisuus koostuu kuitenkin sekä eläinaineksesta että olosuhteista. Saman jalosteen eri ryhmilläkin saattaa olla eroja, vieläpä samanlaisissa olosuhteissa pidettynä.

Valkoinen Leghorn (VL)

	on maailman yleisin kanarotu
	munii valkoisia munia (mikä ei ole itsestään selvyys)
	on suojautumisen kannalta mahdollisimman huononvärinen
	on kehitetty italialaisesta maatiaiskanasta ja saanut nimensä Livornon kaupungin mukaan
	on standardisoitu Amerikassa ja Englannissa 1800-luvun puolivälissä
	löytyi Suomestakin jo 1900-luvulle tultaessa
	luokitellaan kevyeksi munantuotantoroduksi
	tuottaa vuodessa yli 300 munaa
	on luonteeltaan toimelias ja aktiivinen
	Suomessa myytäviä kaupallisia VL-risteytyksiä eli hybridejä ovat 2012:
	Lohmann White (LSL) Hy-Line W-36 (HLW) DeKalb White (DK)

Ruskeita munia munivat kanat

	ovat jopa neljän keskiraskaan rodun risteytyksiä (Rhode Island Red x Plymouth Rock x Australorp x New Hampshire)
	ovat luonteeltaan rauhallisia ja rohkeita
	voidaan sukupuolilajitella värin perusteella
	Suomessa myytäviä ruskeita munia munivia hybridejä ovat 2012:
	Hy-Line Variety Brown (HLB)

Kaupallisia jalosteita tuottavien ulkomaisten jalostajayhtiöiden sivuja:

Isa Poultry Lohmann Hy-Line

Suomalaisten poikastuottajien edustamat kaupalliset jalosteet löytyvät Siipikarjaliiton listalta.


Muut rodut ja kannat

Kevyet munantuotantorodut munivat eniten - yli 300 munaa vuodessa, mutta niiden lihantuotanto-ominaisuudet ovat heikohkot. Mitä raskaampi rotu on, sitä heikompi muninta, samalla kuitenkin lihantuotanto-ominaisuudet paranevat. Myös kanan hautomisominaisuudet paranevat raskaammilla roduilla.

Lue lisää kanaroduista ja rotuharrastuksesta

Suomalaisista pienkanaloista löytyy myös roduksi luokittelematonta eläinainesta. Näitä paikallisiin olosuhteisiin pitkän ajan kuluessa sopeutuneita kanoja kutsutaan suomalaisiksi maatiaiskanoiksi. Maatiaiskanoista on olemassa useita eri puolilta Suomea löytyneitä kanakantoja.

Lisätietoa maatiaiskanan säilytystoiminnasta